VANHAT PUISET PÖYDÄNKANNET JA PENKIT UUSIOKIERTOON KYSYTYIKSI PIIRONGEIKSI

Kaapistoissa on aina sen verran erilaisia osia, että kannattaa aina itse valmistettaessa harkita tarkasti kuinka voidaan hyödyntää erilaiset puuosat oikein. Jos kaapistoon tulee monta laatikkoa, pitää ottaa kierrätykseen mukaan vanhat tarpeettomiksi jääneet runkopatjasängynpohjat ja myös muut puulevyt lisäksi. Laatikostot tarvitsevat yllättävän paljon puumateriaalia. Tästä syystä kaikki laatikostot valmistetaan yleensä ohutlevyistä. Vasta kotikäyttöisten cnc-valmistuksen yhteydessä käytetään puumateriaalista valmistettuja ohutlevyjä jatkossa. Tässä blogikirjoituksessa ei suositella ohutlevyjen käyttöä valmistuksessa.

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus on kehittää puunkäytön kierrätystä piironkikaapeiksi mitoittaen ja hyödyntäen tarpeettomaksi jääneitä puukalusteita ja -levyjä. Myös ohemmat puiset pöytä-, penkki- ja puulevyt soveltuvat hyvin käyttöön.

Jos omistat esimerkiksi kaksi itsellesi tarpeettomiksi jääneitä suorakaiteen muotoista pöytää ja penkit, voit valmistaa niistä kuvan mukaisen piironkikaapin. Ei haittaa vaikka kansilevyjen ja penkkien paksuus on erilainen. Ne voidään tarvittaessa höylätä oikeaan mittaisiksi. Toinen vaihtoehto on hankkia kierrätystavaraliikkeestä halvalla kyseiset tarvikkeet. Yleensä piironkeja ja kaapistoja et löydä kierrätystuotteina mieleisiäsi. Joudut itse vähän työstämään niitä mieleiseksesi. Vanhat pöydät ja penkit saat tosi edullisesti.

Pura kaikki pöydät ja penkit osiin. Hio kansilevyt molemmin puolin. Höylää tarvittaessa kansilevyt samanpaksuisiksi ensin.

Piirustuksen mukaisesti valitaan pöytälevy, josta saadaan kansilevy ja pohjalevy halkaisemaĺla pöytälevy keskeltä kahtia vaikka pöytäsirkkelillä. Yleensä piirongin syvyydeksi riittää puolet kansilevyn syvyydestä. Laatikostojen kannet  ja avohyllyt voit valmistaa penkkilevyistä.

Laatikostojen osat on helppo valmistaa  kymmenen milliä vahvasta höylätyistä laudoista, joita löydät vanhan tarpeettomaksi jääneen runkopatjasängyn pohjasta. Jopa nuorisosängyn pohjalaudat kelpaavat. Myös kyseisistä laudoista voi sirkkelillä sahata oikeanlaiset rimat laatikkojen liuiksi.

Piirongin taustaan kelpaavat hyvin ylimääräiset kattopaneelit. Piirongin jalkojen valmistus vaatii hiukan enemmän ammattitaitoa äskeiseen nähden. Jalkoja ei myöskään kannata valmistaa kovin pehmeästä puusta. Kuusi materiaalina jalkoihin soveltuu jo hyvin. Jalat ovat helppo valmistaa suorista kappaleista muotoonsa vaikka puristamalla kaksi  jalka-aihiota yhteen. Nyrkkisääntönä voisi pitää aihioiden mittana kaksi kertaa lopullisten jalkojen mitta. Poraa noin 130 mm iso reikä puristettujen jalkojen keskelle. Näin saat helposti siistiä alkumuotoa piirongin jaloiksi. Lopuksi hio ja mitoita jalat riittävän pitkiksi lopullista sahausta ajatellen. Lopullinen korkeus ja jalkojen  aihiomitat riippuvat siitä mihin kulmaan haluat jalat asettaa pohjalevyyn nähden.

Leikkaa vahvat koristelistat jiirisahalla oikeisiin mittoihin niin, että koristelistoista muodostettu jalkojen tukikehikko keskittyy hyvin pohjalevyn alapuolelle. Liimaa kehikko kiinni jalkojen kanssa pohjalevyyn kiinni ruuveja ja liimaa apuna käyttäen. Nyt pohjalevy on valmis.

Pohjalevyn päälle on helppo kiinnittää tapittamalla tai läpiruuveilla penkeistä tehdyt sivulevyt ja keskilevy. Myös kansilevy on mahdollista kiinnittää ruuveilla sivulevyihin kiinni. Tällöin ruuvien reiät on kohdistettava hyllytukilevyjen kohdille niin, etteivät ruuvien kannat tule näkyviin. Kansilevyn etuosa on hyvä kiinnittää liimalla ja tapeilla kiinni syystä, että kannesta monesti nostetaan piironkia sitä siirrettäessä toiseen paikkaan.

Hyllytuetja hyllylevyt on hyvä kiinnittää tapittamalla toisiinsa. Valmis hylly vain nostetaan kansilevyn päälle ja näin piirongin muoto alkaa hahmottua. On huolehdittava, että piirongin alaosa ja yläosa pysyy tarkalleen 90 asteen kulmassa alustaansa nähden. Voit helposti naulata ristituki rimoista pitämään piironki oikeassa kulmassa laatikoiden asennusta ajatellen.

Kokoa lopuksi oikeaan mittaan sahatut laudat laatikoiksi. Asenna laatikkojen alimmat liu'ut sivulevyjen ja keskilevyn väliin käyttämällä sopivan paksuista asennuspalikkaa välissä. Kiristä liu'ut ruuveilla sivulevyyn kiinni.  Aloita alhaalta asettamalla alimmat laatikot paikoilleen. Asenna ensimmäisen laatikkorivin yläpuolelle seuraavat liu'ut asennuspalikkaa apuna käyttäen. Toista kunnes ylimpien laatikoiden liut ovat paikoillaan. Jos ylimmät laatikot eivät sovi paikoilleen tai ylös jää liian iso väli, muokkaa asennuspalikkaa uudelleen oikean paksuiseksi. Tarkoituksena on jakaa laatikkojen etäisyys pystysuunnassa tasaisesti. Muuten etukansilevyt eivät jakaudu keskenään oikein. Etukansilevyjen kiinnitys tapahtuu helpommin ja jos piirongin taustaa ei ole asennettu. Puristimia apuna käyttäen etukansilevyt voidaan tarkasti asettaa oikeille paikoille. Helpottaa jos poraat ja asennat heti vetimet oikeisiin paikkoihin etukansilevyihin. Voit näin kiinnittää paremmin etukannet laatikkoihin paikoilleen erikseen vaikka työpöydällä.

Vitriinikaappia tehdessäsi voit käyttää vanhoja lasituksia esimerkiksi tarpeettomiksi jääneistä keittiökalusteista. Lasiliike tekee oikeanmittaiset lasit valmiisiin käsiteltyihin kehyksiin. Lasituksen asentaminen piironkiin on aina vaativampi toimenpide saranoineen. Yleensä metrin korkeista tarpeettomiksi jääneistä lasivitriineistä saa hyvät ja sopivat lasitukset kehyksiin. Piirongin laseiksi riittää yleensä 2/3-osaa tarpeettomiksi jääneiden lasivitriinien korkeudesta. Lyijylaseja käytetään yleensä lasitettaessa vitriinejä. Vitriinikaappien ovikehysten valmistus on suhteellisen vaativa valmistaa puusta. Tässä vaiheessa cnc-koneistettiin ovien kehykset kotikäyttöisellä jyrsimellä. Kuumapuristeisesta mdf-levystä valmistettavat ovikehykset on mahdollista teettää mittoihin vaikka Bauhausin levynleikkauspalvelussa.

Lopullinen pintakäsittely on helpoin tehdä ilman laseja ja vetimiä. Rungon loppukäsittelyn jälkeen  loppukäsitellyt taustapaneelit asennetaan lopuksi paikoilleen ruuveja tai nauloja apuna käyttäen. Tausta kannattaa myös aina kiinnittää ohuilla nauloilla tai ruuveilla paikoillee paneelin urista. Viimeistelynaulain on erittäin hyvä vaihtoehto.

Nyrkkisääntönä sanottakoon, että kahdesta tarpeettomaksi jääneestä pöytä-penkit sarjasta ja nuorisosängyn pohjalaudoista pystyy pienin lisäkustannuksin valmistamaan käytännöllisen piirongin. Vanhanajan piironkeja on aika vähän myynnissä.

Vasta lopuksi sahaa jalat oikeaan kulmaan ja pituuteen. Näin saat piirongin tukevasti kaikille jaloilleen. Silloin piironki kestää hyvin astioiden ja ruokailuvälineiden painon ryhdikkäänä. On huomioitava taustapaneeleiden kuivuus ja suoruus asennettaessa niin, että piironki pysyy myös suorassa jatkossakin. Taustan merkitys kaikkien kaappien ryhdin säilymisessä on erittäin tärkeää.

#puuhantte #instagram #vitriinit #kaapit #tuolit #entisöinti #puuntyöstö #kierrätys

Kommentit

Suositut tekstit